Viikonlopun sairastelun lomassa (alkoholilla ei osuutta asiaan, tällä kertaa) lueskelin erään harvinaisen loistavan tyypin blogikirjotuksia. Olis tehnyt mieli lukea kaikki, ei vaan aika riittänyt viikonlopussa.
Tarinoissa oli paljon henkilökohtaista, elämää ja henkilökohtaista elämää. Paljon kaikista näistä kolmesta tapahtui parisuhteessa.
Viimeisenä sairastelupäivänä, tai ensimmäisenä tervehdyspäivänä, mihin sen rajan vetää kun on muutenkin lomapäivä, aivolohkot saivat nenän limakalvojen erittämältä ektoplasmalta sen verran tilaa että rupesin miettimään parisuhdeasioita omassa elämässä.
Monet kaverit ja tutut ovat kukin omalla aikataulullaan päätyneet naisiin, naimisiin ja naimiaisiin. Useimmat jopa niin pitkälle että naisen puoli on kanniskellut yhdeksän kuukautta miehen hetken huuman lopputuloksesta sikiävää painolastia, vääntäytynyt miehen suosiollisella avustuksella osastolle ja vääntänyt maailmaan puoli metriä uutta ihmistä.
Itse olen pidättäytynyt tarinassa alkumetreillä nimenomaan "hetken huuma" osuudessa. Silloin tällöin jopa kahdestaan.
En väitä ettenkö olisi kaikin puolin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, mutta tunnen että en koko lopun ikää voi pysyä onnellisena ellei elämän luonnollinen kiertokulku osu joku päivä omallekin kohdalle useamman kuin yhden ja ainoan väistämättömän tapahtuman muodossa.
Mikä tässä mättää ettei vielä ole sattunut vakalle kantta matkaan?
Olisi mukava päästä joku päivä jonkin mukavan tytön kanssa alttarille ja osastolle, asunto-ostoksille ja mummolaan. Jotenkin tuntuu etten ole ihan vielä valmis. Jotain puuttuu. Nimittäin se mukava tyttö.
En pysty kuvittelemaan omalle kohdalle tilannetta jälkikasvusta, häistä ja kaikesta muusta siitä hässäkästä kun ei ole mielessä minkäänlaista kuvaa siitä kenen kanssa kaikki nämä elämän tärkeät hetket jaetaan. Jännittävää kyllä se minkä pystyn kuvittelemaan on itseni isänä, mutta kuvittelu on helpompaa jos ajattelen olevani yksinhuoltaja.
Eikä kyse ole siitä etteikö vaimo-kandidaatteja olis ollut tarjolla. Monta sievää ja kaikinpuolin ihanaa naista. Pelkästään oma syyni että makaan sängyssä yksin ja tilittelen ajatuksen virtaa läppärillä bittiavaruuteen. Ehkä en osannut noissa parisuhteissakaan kuvitella kenen kanssa alttarille tulevaisuudessa astelen.
Isä alkaa olla huolissaan, tässä kun on toistakymmentä vuotta vanhempi kuin mitä oma isäukko oli allekirjoittaneen ensimmäisissä synttäripirskeissä. Kuulemma pitäs niitä lastenlapsia saada ja mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Olen vastannut sille aina että tämähän kyllä onnistuu mutta kun minä en osaa kuvitella minkälaisen naisen kanssa minä tositarkoituksella makuuhuonevoimisteluun lähtisin, että jos isäukolla on hyviä visioita siitä minkä näkönen lastenlasten äitin pitää olla niin rupeamma kodin pystytykseen heti kunhan mää-jussille morsian on saatu lassottua. Ei tarvitsisi osoittaa kun ilmansuunta mistä lähetään tutkaamaan.
Eipä ole apuja tullut muuta kun paljon puhetta vettä sakeamman suunnalta. Näin kait se on että jokaisen on ite oma peltonsa kaskettava.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti